Riikka-mummi oli synnyttänyt 7 lasta, joista 4 jäi eloon: Martta, Eili, Sakari ja Elma. Lastenlapsia hänellä oli kahden tyttären kautta 19. Kesäisin täällä leikki useampikin lapsi, koska joensuulaiset sukulaiset tulivat auttamaan heinätöiden aikaan lapsineen ja vilskettä oli. Vanhemmiten mummi ei enää osallistunut lasten leikkeihin, mutta hän seurasi kaikkea kiinnostuksella. Ajasta, jolloin mummi oli yli 70-vuotias, aloin muistaa, mitä kaikkea tapahtui. Kesäisin mummi katseli vierestä, kun serkkutyttöni kanssa leikimme navettaa. Koivun juurakot olivat sellaiset, että sinne sai leikissä tehtyä karsinoita lampaille ja lehmille. Ne taas tehtiin erilaisista kävyistä ja tikuista. Juhannusaikaan pihamaa oli täynnä sakkia ja silloin leikittiin tikkaa, polttopalloa, sulkapalloa, hippaa ja 10 tikkua laudalla. Myös yksinkertainen kiikkulauta kiven päällä toi iloa, kun vastapuolta yritettiin saada ylös pilvihin!