Tarhaus

Mehiläistarhauksesta

IMG_9268

Lammun Lumo tuottaa korkealaatuisia luomuhunajaa ja muita mehiläistuotteita. Samalla se edistää luonnonmukaista elämäntapaa ja ympäristönsuojelua. Mehiläiset keräävät mettä horsmasta, vadelmasta ja muista kasveista kukintojen aikaan pelloilla ja niityillä, pientareilla ja metsissä. Omilla pelloilla laiduntavat kesäisin emolehmät. Osa peltoalasta on maisemanhoidon piirissä, eikä siinä käytetä lannoitteita ollenkaan.

Mehiläiset

Lammun mehiläiset ovat italialaista rotua Apis mellifera ligustica. Tätä rotua pidetään hyvänä hunajantuottajana, ja se on tätä nykyä Suomen suosituin tarhattu mehiläinen.

IMG_4148

Mehiläiset elävät usean kymmenen tuhannen yksilön yhteisöissä. Mehiläisten määrä riippuu mm. vuodenajasta ja ympäristöstä, ja on yleensä n. 10 000 – 80 000 kpl. Jokaiseen mehiläisyhteiskuntaan kuuluu yksi muniva naaras, jota kutsutaan kuningattareksi tai emoksi. Sen hedelmöitymättömistä munista kehittyvät koiraspuoliset kuhnurit, joita saattaa olla muutamia satoja, suvun jatkamiseen. Valtaosa mehiläisistä on kuitenkin naaraspuolisia, lisääntymättömiä työmehiläisiä, jotka hoitavat mm. meden keruun ja samalla pölyttävät ympäristön kukat ja hyötykasvit. Näin hunajan sivutuotteena lisääntyy myös viljelyssato.

Pölytys onkin, näkökulmasta riippuen, pääasia tai sivutuote. Lammun Lumo tarjoaa luomuviljelijöille myös pölytyspalveluita.

Pesien tarkastuskäynnit

Eilen oli oikein kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Olin edellisenä päivänä katsonut mehiläisten tilannetta kotipesillä ja olin surullinen, sillä 3:ssa pesässä ei ollut liikettä. Koska siis kymmenestä pesästä kolme oli kuollut, niin ajatuksena oli heti seuraavana päivän katsoa muut tarhapaikat läpi. Onneksi, onneksi siellä oli kaikki hyvin, harvat pesät olivat enää talvipallossa....Read More »


Mehiläisten talvielämää

Suomen tämänvuotinen talvi on ollut lämpötiloiltaan yhtä aaltoliikettä ja pelolla ajattelen mehiläisiäni. Tammikuun lopun kovilla pakkasilla olen antanut katon alle jopa enemmän lämmikettä ja nyt nollakelillä ne ovat jo tehneet puhdistuslentoja! Sen seurauksena on kuolleita mehiläisiä hangella jopa melkein päätalon sisäänkäynnin seudulla. Matkaa on kuitenkin noin 100 metriä.

En ole vielä...Read More »